Scouts-in-business
Kun haluat vaikuttaa ja saada aikaiseksi jotakin merkityksellistä, tarvitset ympärillesi ihmisiä, joihin voit luottaa, jotka luottavat sinuun ja jotka jakavat saman vision. Ja helpompaa yhteisen vision tavoittelusta tekee se, että nuo kanssatyypit myös jakavat samanlaiset arvot, mikä tässä viime aikojen yhteiskunnassa on tullut meille kaikille entistä selvemmäksi.
Yksi omista haaveistani ja visioistani on hyvin johdettu työelämä, jossa arvostetaan, kunnioitetaan, kannustetaan ja luotetaan. Ja näiden tukemana saadaan aikaiseksi, kehitytään jatkuvasti, keksitään ja kokeillaan rohkeasti uutta ja uudenlaista ja ollaan kaikin tavoin kestäviä - niin sosiaalisesti, ympäristön kannalta kuin taloudellisesti. Hyvän työelämän kuulee yhdessä nauramisesta, tunnistaa luottamuksen ilmapiiristä ja haistaa (omalla kohdallani) kokoaikaisesta kahvin tuoksusta. Hyvästä työelämästä vastuu kannetaan yhdessä jokaisen organisaation yksilön voimin.
Mitäpä jos tämän vision toteuttajat ovatkin jo valmiusasemissa ja pitäisi vain herättää heidät toimimaan? Tähän ajatukseen perustuu idea Scouts-in-business -verkostosta. Vahvan arvopohjan (partio)kasvatuksen kautta saaneiden tekijöiden aktivoimisesta niissä kaikissa erilaisissa organisaatioissa ja rooleissa, joissa heitä ympäri yritysten on. Partiolaisverkoston voimaa pohtinut Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Jenni Pöllänen oli käynyt läpi otannan suomalaisia yrityksiä eikä tässä joukossa ollut yhtään yritystä ilman partiolaista johtoryhmässä. Vuonna 2022 yli 23-vuotiaita partiolaisia oli 17 000. Siitä riittää hyvän työelämän todeksieläjiä aika moneen yritykseen. Ja huom. se, että toimii kuin partiolainen, ei tarkoita että olisi pakko olla partiolainen, koska esimerkiksi toisten ihmisten arvostus ja kunnioitus, rehellisyys, oikeudenmukaisuus, tasavertainen kohtelu ja luonnon kunnioitus ovat hyvin monen ihmisen ajatteluun ja olemiseen sopivia arvoja.
Johtajatulet on Suomen Partiolaisten järjestämä johtajuusseminaari metsässä, johon "tullaan oppimaan ja oivaltamaan uutta johtamisesta". Johtajatulet on tarkoitettu aivan kaikille yli 18-vuotiaille johtamisesta ja johtamistaitojensa kehittämisestä kiinnostuneille - partiolaisille tai ei-partiolaisille. Ohjelmatarjonta on huikea (https://johtajatulet.fi/ohjelma/) ja vierailevat puhujat maailman mittakaavassakin huippuosaajia. Tässä tapahtumassa on kahden viikon päästä tarkoitus synnyttää myös Scouts-in-Business -verkosto - puhua siitä, että miten kautta yritysmaailman herättäisimme ihmisiä toimimaan paremman työelämän puolesta. Konsepti on vielä tarkoituksella täysin auki, koska partiomenetelmään kuuluu yhdessä tekeminen ja tekemällä oppiminen, mutta ajatus on, että verkostossa voisi olla mukana hyvin monella tapaa - yhdistävänä tekijänä "vain" yllämainitut arvot.
Haaveena on saada aikaiseksi muutosta. Tyylillä, taidolla ja täydellä sydämellä. Isosti ja ammattitaidolla. Tervetuloa mukaan rakentamaan paremman työelämän matriisia!
(Johtajatulien Scouts-in-business -verkoston startti-iltanuotio tapahtuu Evolla 25.8. klo 19-20.30. Keskustelua inspiroimassa mä, Riitta Silvennoinen ja Jenni Pöllänen. Työmeriitit voi tsekata vaikka LinkedInistä)