Blogit

Edellisviikolla johtajuuttani sparrattiin aiheella "Peruuttamattomat päätökset". Ennakkoajatus aiheesta oli, että totaalisen peruttamattomia päätöksiä ei ihmiselämässä kovin montaa ole - lähinnä suuret elämän ja kuoleman kysymykset.

Kuuntelin eilen Ympäristötiedon foorumin järjestämää paneelikeskustelua ekologisen tiedon merkityksestä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Hyvä keskustelu, jossa oli edustettuna eri tahoja: ministeri Krista Mikkonen, VM:n valtiosihteeri kansliapäällikkö Juha Majanen, professori Tomas Roslin sekä hallitusammattilainen Kaisa Hietala....

Alkuräjähdys

03.03.2022

Monta merkittävää asiaa tapahtui (myös) henkilökohtaisella tasolla koronavuonna 2021. Aloitin johtajuudensparrausryhmässä, jossa keskustelut maailmantilasta palauttivat mieleen, että olen kemisti, jolla on osaamista, josta voisi olla hyötyä taisteluissa maapallon pelastamisen puolesta. Ja kävin kirjamessuilla, joilla tapasin Saara Kankaanrinnan ja...